Netflixin liveaction Winx-keijusarja jatkuu syksyllä – kakkoskauden julkaisupäivä nyt tiedossa

Uutta katseltavaa luvassa pian.

27.7.2022 22:00

Tammikuussa 2021 käynnistynyt Netflix-sarja Fate: The Winx Saga on saamassa pian jatkoa. Taikavoimaisista keijuista kertova nuorten sarja debytoi toisen tuotantokautensa suoratoistopalvelussa perjantaina 16. syyskuuta.

Sarja seuraa tulivoimaista Bloom-keijua (Abigail Cowen) tämän aloittaessa opinnot Alfean taikakoulussa. Hän tutustuu siellä toisiin keijuihin ja samalla hänelle alkaa myös selviämään, että taikamaailmalla on synkempikin puolensa.

Sosiaaliseen mediaan jaetulla julkistusvideolla näyttelijät lupailevat, että kuvioihin saapuu uusia kasvoja – niin hyvät kuin pahatkin mielessään.

Fate: The Winx Saga on liveaction versio 2000-luvun alun suositusta Winx Club -animaatiosarjasta. Kakkoskausi tulee koostumaan kahdeksasta jaksosta, jotka ovat kaikki nähtävissä Netflixissä heti syyskuun puolessa välissä.

Alla ensimmäisen tuotantokauden traileri.

Lisää luettavaa