Night Visions -festari on käynnissä! Tsekkaa Episodin tärpit täältä

Night Visions tarjoaa taas komeita, nättejä, kauniita ja karuja leffoja monen päivän ajan.

Night Visions -festari starttasi eilen. Genreleffoja, klassikoita ja dokumentteja katsotaan aina sunnuntaihin 24. päivään saakka.

Alla Episodin toimituksen tärpit ja arvostelut festaritarjonnasta.

Night Visions -massa (MB – Marta Bałaga, JHu – Jussi Huhtala, JHä – Jukka Hätinen, NI – Niko Ikonen, ML – Maria Lättilä, JV – Jouni Vikman)

2019: After the Fall of New York

****

Ajankohtaisesti nimetty elokuva on Night Visions -vieras Sergio Martinon Pako New Yorkista ja Mad Max -vaikutteinen mainio postapokalyptinen toimintaseikkailu. Joukko ydinsodan jälkeisessä autiomaassa joukko sotureita värvätään pelastamaan maailman viimeinen hedelmällinen nainen pahisten tukikohdasta. JV

4×4

****

Pikkurikollinen murtautuu hienoon autoon, mutta huomaakin jääneensä omistajan asettamaan ansaan. Epäuskottavuuksista huolimatta tiivis argentiinalaisjännäri hyödyntää hyvin tapahtumapaikan ahtautta, vaikka loppukolmanneksella tekijöiden usko konseptiin alkaa horjua ja pointtikin katoaa.

JV

Alone in the Dark – Armoton yö

***

Night Visions -vieraaksi saapuvan Jack Sholderin esikoisessa psykiatrisen hoitolaitoksen karanneet potilaat lähtevät vaanimaan uutta psykiatria ja tämän perhettä, koska uskovat tämän tappaneen heidän muualle siirtyneen tohtorinsa. Hölmö mutta viihdyttävä ja paikoin nokkela slasher on tätä nykyä jopa kulttisuosiossa.

JV

Antrum

****

Blair Witch Projectin viraalimarkkinoinnin mieleentuovassa teoksessa muka 1970-luvulta peräisin oleva Antrum-elokuva kahden sisaruksen pelottavasta retkestä on kehystetty ”dokumentilla”. Se käsittelee urbaanilegendaa kirouksesta, jonka mukaan Antrumin katsojat kuolevat pian sen nähtyään. Erillään osiot eivät toimisi, mutta yhdessä katselukokemukseen tulee yllättäviä lisätasoja, vaikka hommaan suhtautuisi hymistellen.

JV

Blood Machines

*****

Blood Machinesia voisi kuvailla ranskalaisen synthwave-bändi Carpenter Brutin musavideoksi tai tekijöidensä upeaksi demonauhaksi. Lyhyt elokuva (50 min) on järisyttävän komea psykotrooppinen trippi. Sen tarina ei ole kummoinen, pelkkää perushuttua, mutta voi pojat miten komea se onkaan. Seth Ickermanin eli Raphaël Hernandezin ja Savitri Joly-Gonfardin leffa on kasariestetiikkaa rakasteleva scifi-raina, jossa ei verta, neonvaloja, lasereita, alastomuutta ja rujoutta ujostella. Niitä palvotaan. Blood Machines on 2020-luvun Heavy Metal. Rohkean härski päiväuni kaikille ihanan roskan ystäville. NI

Blood & Flesh: The Reel Life and Ghastly Death of Al Adamson

****

Al Adamson (1929–1995) teki 1960- ja 70-luvulla joukon halpiksia, jotka eivät ehkä loista tuotantoarvoillaan – tai paljon muullakaan. Ne olivat kuitenkin sisällöltään ja markkinoinniltaan yhtä aikaa niin överejä että kökköjä, että ne ovat jääneet elämään kulttisuosikkeina. Adamsonin uurastus b-leffojen maailmassa oli niin mielenkiintoista, että hänen makaaberi kohtalonsa tuntuu lähes tylsältä jälkikaneetilta sille. Onneksi dokumentti miehestä keskittyykin hyvin pitkälti hänen elämäänsä. JV

Dead Dicks

**

Itsetuhoinen nuori mies ja hänen huolestunut siskonsa huomaavat joutuneensa outoon elämän ja kuoleman kierteeseen. Lähtökohta on tajuttoman kiinnostava, mutta valitettavasti sitä ei saada kehiteltyä ajatusleikkiä pidemmälle, eikä päähenkilöistä pidä tai edes välitä, vaan kiinnostavin hahmo on melusta ärtyvä naapuri.

JV

Depraved

****

Hölmöllä nimellä varustettu kauhudraama on yllättävän onnistunut versiointi Frankensteinin tarinasta. Larry Fessenden lupaili jo vuoden 1995 Habitilla, mutta sen jälkeen ei toivon pilkahduksia ole nähty. Tuotantoarvot eivät edelleenkään ole korkeat ja henkilöohjauksessa on toivomisen varaa. Visuaalinen silmä ja tunnelman kehittelyn taito ovat silti parantuneet huimasti. JV

The El Duce Tapes

*****

”Huutakaa Sieg Heil, jos rakastatte raiskaamista!” Kyllä, The Mentorsin nokkamies El Duce osasi saada huomion. Näyttelijä Ryan Sexton seurasi shokkirock-yhtyettä kameroineen 90-luvulla. Kasetit keräsivät pölyä 25 vuotta, kunnes niistä parsittiin vhs-estetiikkaa palvova dokumentti. El Duce nähdään saastaista seksistiä moniulotteisempana hahmona, mutta kun hän jää pullon ja roolinsa vangiksi, vitsit alkavat väljähtyä ja tunnelma muuttua synkäksi ja painostavaksi. JHä

Fingers

***

Fingersin maailmassa ei mikään ole hyvin. Kaikki on sulaa hulluutta: kannibalismia, karua yhteiskuntakritiikkiä, kakkahommia ja gorea. Juan Ortizin elokuvaa voi kutsua samassa lauseessa sekä roskaksi että ihanaksi järjettömyydeksi. Fingersissä tapahtuu asioita, joita et ole luultavasti koskaan ennen kokenut valkokankaalta. Se on kuin huumehoureinen sarjakuvatrippi jonkun murhanhimoisen hipin aivoista oksennettuna. Kummallista tavaraa. Juonikuvauksen kertominenkin on mahdotonta: nainen ei tykkää kenestäkään, etenkään duunikaveristaan, joka menettää sormia. Tappaja ja kosto. Absurdeja asioita tapahtuu. NI

First Love

***

Ohjaaja Takashi Miiken 103. elokuvan keskiössä ovat nyrkkeilijä Leo ja prostituoitu Monica, jotka yrittävät selvitä hengissä yakuzajengien keskellä. First Love on täynnä toimintaa, hillitöntä komediaa ja tietenkin tekoverta. Se ei aivan yllä Miiken parhaiden elokuvien joukkoon mutta on silti valtavan viihdyttävä kokonaisuus. ML

Fulci for Fake

***

Dokumentti erityisesti herkullisista zombikauhuleffoistaan tunnetusta Lucio Fulcista (1927–1996) on melko tavanomainen haastatteluteos. Siihen tuo pienen lisätason kehystarina, jossa tutkimustyötä tekee näyttelijä, jonka olisi tarkoitus esittää salaperäistä maestroa elokuvassa. JV

The Hidden – Pahan naamio

****

Kyle MacLachlan ryhtyi FBI-agentiksi jo ennen Twin Peaksia, kun kiltit kansalaiset alkavat muuttua rikollisiksi Jack Sholderin vuoden 1987 scifijännärissä. Erittäin viihdyttävä kultticocktail sisältää väkivaltaa, huumoria, toimintaa ja äklöalienin. JV

Jallikattu

****

Jos joskus on tehty elokuva kaaoksesta, se on Jallikattu. Teurastajalta karkaava puhveli saa peräänsä jatkuvasti kasvavan joukon ja kohta metsässä on valloillaan muutakin kuin karannut eläin. Kuvaltaan ja ääniraidaltaan hallitun hektinen intialaismeno tempaisee mukaansa jo kauan ennen häkellyttävää loppunousua. JV

Mope

****

Uskomattomaan tositarinaan pohjaava Mope on helmi. Kaksi tavattoman tyylitajutonta pornotähden urasta haaveilevaa miestä tutustuu ja perustaa tiimin. Steve Driver ja Tom Dong tutustuvat yhdessä pornoalaan ja yrittävät saada nimensä ja pärstänsä ikuistettua dvd-kansiin. Valitettavasti miehet jäävät pornohistoriaan kuitenkin eri syistä kuin laadukkaasta työjäljestä. Erittäin hauska ja viihdyttävä elokuva kärsii ainoastaan hieman laahaavasta loppupuoliskosta. JR

Murder in the Front Row

****

Bay-alueen thrash metalin synnystä kertova dokumentti sukeltaa syvälle rumien jenkkihylkiöiden maailmaan. Kasarin jenkkithrash-skenestä kertovat omin sanoin Metallican, Megadethin, Slayerin, Anthraxin, Exoduksen, Testamentin, Death Angelin, Possessedin ja muiden legendojen tutut hyypiöt. Näin skidit pitivät hauskaa nelisenkymmentä vuotta sitten. Metalli ei ole sen jälkeen kuulostanut yhtään miltään! Törkeän hyvä dokkari kaikille oikeille metallifriikeille (ei posereille). NI

 

Painajainen Elm Streetillä 2: Freddyn kosto

**

Jatko-osa veti pitkälti lokaan kaiken, mikä teki alkuperäisestä Elm Streetistä niin hienon teinikauhun, kun sen sankarittaren kotitaloon muuttavan perheen teinipoika alkaa nähdä painajaisia. Isoin moka oli vetää Freddy jatkuvasti unimaailmasta tosielämän toimintapahikseksi. Jotain hupia elokuvasta voi saada bongailemalla asioita, jotka tekevät siitä ”homoimman kauhuleffan ikinä”.

Jouni Vikman

The Painted Bird

***

Kollegani mukaan amerikkalaisjuryt mätkivät toisiaan ja antavat sitten palkinnon ”jollekin surulliselle leffalle puolalaisten antisemitismistä”. Se selittäisi joitakin tämän elokuvan innostuneita englanninkielisiä arvioita. Václav Marhoulin puolalaisen Jerzy Kosińskin kirjaan perustuva elokuva on kauniisti kuvattu, mutta totaalisin hölmö. Marhoulin kyvyttömyys päätöksiin on johtanut kolmetuntiseen, nopeutettuna pyörivään käsittämättömien kauhujen paraatiin, josta ei jälkikäteen muista mitään. Paitsi Udo Kierin kohtauksen, johon liittyy kissoja ja silmämunia. MB

The Strange Vice of Mrs. Wardh

*****

Giallo-lajityypin todellinen klassikko ei todellakaan sovi poliittisesti korrektiin nykymaailmaan. Tarkkaakin tarkemmin nypityin kulmakarvoin varustettu Edwige Fenech pukeutuu säästeliäästi ja kirkuu lähes orgastisesti. Tarina rakkaudettomaan avioliittoon vangitusta perijättärestä, joka pelkää menneisyytensä tavoittaneen hänet mustahanskaisen tappajan heiluttaessa partaveista, on itse asiassa kiinnostava tutkielma monimutkaisesta seksuaalisuudesta. Tutkielma, joka ei sievistele intohimoa ja todistaa jälleen kerran minibikineihin pukeutuneelta tytöltä tietä lääkärille kysyvät miehet idiooteiksi. Ja luoja varjele sitä musiikkia! MB

Torso

***

Sergio Martinon vuoden 1973 slasher on kuin genren käsikirjasta: nuori sankaritar herättää naisia tappavan ja silpovan himomurhaajan huomion. Sitten pakoillaan eristäytyneessä huvilassa syyllistä arvaillen samalla, kun ruumislaskuri tikittää.

Jouni Vikman

Violent Professionals

***

Sergio Martinon vakiotähti Luc Merenda ryhtyy peitetehtäviin kostaakseen murhaajille, jotka tappoivat miehen, jota hän rakasti ja kunnioitti kuin isäänsä. Lopputulos on kelpo joskin hieman päämäärätön poliziotteschi – 1960-luvulla syntynyt italialainen rikosleffojen alalaji, josta ei koskaan tullut Martinon erikoisuutta. Olisi voinut, sillä se on häijy, ilkeä ja ilahduttavan täynnä purevia letkauksia ja piehtaroivia huumehippejä. Lisäksi melko päheet autotakaa-ajot juhlistavat hienosti palavien pahvilaatikoiden estetiikkaa. Puhumattakaan maanmainiosta flirttailusta: ”My name is Giorgio.” ”Mine is not.” MB

Where Does a Body End?

****

Michael Gira seuraa taiteellista visiotaan kompromissitta. Sen vuoksi Swans on yksi vaihtoehtomusiikin arvostetuimmista nimistä. Siitä maksettu hinta on hankalan miehen maine, läheisten vieraannuttaminen ja tarvittaessa vaikka bändin kuoppaaminen. Marco Porsian dokumentti ei pysty täysin läpäisemään Giran paksua nahkaa, mutta on kiehtova kuva ehdottomasta artistista, joka uhraa itsensä joka ilta taiteensa edessä. Jo arkistomateriaali tekee dokumentista herkullisen. JHä

Why Don’t You Just Die!

**

Kirill Sokolovin debyyttiohjaus on yhteen tilaan sijoittuva splatter-komedia. Moskovalaisnuorukainen menee appiukkonsa luo vierailulle vasara kädessä, ja verilöylyhän siitä syntyy. Visuaalisesti Why Don’t You Just Die on kekseliäs, mutta muuten se tuntuu venytetyltä lyhytelokuvalta. JHu

Myös ohjelmistossa:

The Art of Self-Defense

Come to Daddy

Deodato Holocaust

Surfer: Teen Confronts Fear

Synchronic

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.