No huh! Al Pacinolle kertynyt huimat kesäkilot – kuvalinkki

Al Pacino tunnetaan niin Kummisetä-trilogiasta kuin monista muistakin hienoista elokuvista.

4.7.2016 09:04

Yksi aikamme parhaista näyttelijöistä, Al Pacino, kuvattiin Macha Theatre -teatterin ulkopuolella Hollywoodissa. Kuvassa pistää silmään, miten hänellekin on päässyt kasvamaan pieni elintasokumpu.

Asuvalinta oli muutenkin erikoinen rikkaalle Hollywood-tähdelle ryppyisine kauluspaitoineen ja pukuun yhdistettyine lenkkitossuineen. Tosin saavathan tähdetkin pukeutua miten haluavat.

Viime vuosina on ollut puhetta, että Al Pacino liittyisi mukaan Martin Scorcesen ohjaamaan elokuvaan The Irishman. Projektia on yritetty saada toteutettua jo pitkään ja sille on ilmeisesti saatu lopultakin rahoitus. Elokuvassa esiintyy myös Robert De Niro.

Kuva täällä: Daily Mail.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa