Jälleen on Marvel-fanien aika aktivoitua lähes kolmen kuukauden mittaisesta horroksesta. Disney Plussan katselukirjastoon on nimittäin lisätty tänään keskiviikkona 30. maaliskuuta ensimmäinen jakso uutta ja suuresti odotettua Moon Knight -sarjaa.
Steven Grant / Marc Spectre (Oscar Isaac) ajautuu keskelle mysteeristä tapahtumien sarjaa, jossa osansa on myös muinaisella egyptiläisellä kuun jumalalla Khonshulla. Tapahtumiin kietoutuvat vahvasti myös Ethan Hawken esittämä kulttijohta sekä May Calamawyn näyttelemä Spectren vanha tuttavuus.
Moon Knight on Marvelin kuudes Disney Plus -sarja ja sen ensimmäisellä kaudella seikkailuun päästään yhteensä kuuden jakson verran. Sarjan on luonut Jeremy Slater (Fantastic Four, The Umbrella Academy) ja se on sekä tyyliltään että sisällöltään melkoisen brutaalia katseltavaa. Se ei siis sovellu perheen pienimille supersankari-intoilijoille, vaan on suunnattu aikuisemmalle yleisölle.
Isaac vakuuttaa rooleissaan saamalla hahmonsa tuntumaan oikeasti erilaisilta ja Hawken rauhallinen auktoriteetti sopii hänen hahmolleen mainiosti. Moon Knight seisoo vahvasti omilla jaloillaan ilman suuria yhteyksiä aiempiin MCU-tuotoksiin ja parin jakson jälkeen siitä saakin jo mukavasti kunnon otteen.
Katso sarjan traileri alta ja suuntaa jaksojen pariin Disney Plussassa.