Nyt HBO Maxissa: Hienon Batman-seikkailun toinen osa – pää-ääniroolissa Supernaturalista tuttu Jensen Ackles

Kyseessä yksi tämän viikon uutuussisällöistä.

31.3.2022 08:00

HBO Max julkaisi tammikuun alussa ensimmäisen osan DC:n suosikkisarjakuvaan perustuvasta ja erinomaista palautetta saaneesta Batman-elokuvatapauksesta. Kuluvan viikon maanantaina 28. maaliskuuta Batman: The Long Halloween, Part II lisättiin vihdoin suoratoistopalvelun katselukatalogiin myöskin.

Juhlapyhinä Gothamin alamaailman jäseniä tappava sarjamurhaaja on edelleen vapaalla jalalla ja Batman jatkaa hänen kuumeista metsästystään. Kuvioita sekoittaa entisestään uusi kaupungissa rellestävä naamioituneiden rikollisten ryhmä ja Batman löytää myös huolestuttavia yhteyksiä kuolemantapausten sekä vanhan tuttavansa kanssa.

Batmanin/Bruce Waynen roolissa kuullaan jälleen Jensen Ackles (Supernatural, The Boys), Kissanaisena traagisen äkillisesti menehtynyt Naya Rivera (Glee), kahden identiteetin kanssa kamppailevana Harvey Dentinä Josh Duhamel (Transformers) ja Yön ritarin arkkivihollisena Jokerina ääninäyttelijälegenda Troy Baker (Uncharted 4, God of War, The Last of Us).

IMDb:ssä elokuvan arvosana on 7,2 ja Rotten Tomatoesissa sen prosentit ovat 100/82. Alla Batman: The Long Halloween, Part II -traileri.

 

 

Lisää luettavaa