Nyt HBO Nordicilla: koronaviruksen takia supersuosituksi noussut leffa – katsomisen jälkeen haluaa pestä kädet

Elokuvassa on ajankohtainen aihe.

15.4.2020 22:00

Tartunta (Contagion, 2011) on lisätty HBO Nordicin valikoimaan. Elokuva löytyy palvelusta Contagion-nimellä.

Tartunnasta tuli tänä vuonna yllättäen supersuosittu koronaviruksen takia. Esimerkiksi elokuva nousi alkuvuonna Yhdysvalloissa iTunesin vuokratuimpien elokuvien joukkoon, kun koronapandemia oli alkamassa.

Elokuvan suosion selittää sen yhtäläisyydet koronapandemian kanssa. Steven Soderberghin ohjaama trilleri kertoo tappavasta viruksesta, jonka ensimmäinen uhri on Hong Kongista työmatkalta palaava nainen. Tämä luulee kärsivänsä jet lagista ja flunssasta, mutta pian nainen kuoleekin, eikä lääkärit tiedä syytä. Pian tilanne johtaa maailmanlaajuiseen pandemiaan.

Pääosissa nähdään Matt Damon, Marion Cotillard, Kate Winslet, Laurence Fishburne, Jude Law, Bryan Cranston, Elliott Gould ja Gwyneth Paltrow.

Episodin arviossa Tartunta sai neljä tähteä. Elokuvasta kirjoitettiin seuraavanlaisesti: ”Tartunta kuvaa yhdentyvää maailmaa, jossa yhden ihmisen teoilla voi olla nopeita, kohtalokkaita seurauksia. Trilleri jättää ilmaan useita kysymyksiä, mutta päällimmäiseksi jää sittenkin tämä: Joko saa mennä pesemään kädet?”

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa