”Joko saa mennä pesemään kädet?” Näissä elokuvissa nähdään koronaviruksen kaltainen tappava tauti

Koronaviruksen kaltaisia epidemioita on kuvattu useissa elokuvissa.

Gwyneth Paltrow elokuvassa Tartunta.

Steven Soderberghin ohjaustyö Tartunta on noussut viime aikoina kaikkialla maailmassa suoratoistopalvelujen katsotuimpien elokuvien joukkoon, vaikka se ilmestyi lähes kymmenen vuotta sitten.

Vuonna 2011 valmistuneen elokuvan viimeaikainen suosio ei kuitenkaan ole kovin yllättävää, sillä se kertoo hyvin samantapaisesta epidemiasta kuin koronavirus.

”Trilleri jättää ilmaan useita kysymyksiä, mutta päällimmäiseksi jää sittenkin tämä: Joko saa mennä pesemään kädet?”, kirjoitettiin Episodin arviossa.

Tartunta-elokuvan kerrontatyyli on lisäksi hyvin realistisen oloinen, ja siinä kerrotaan pelottavalla tavalla, miten epidemia iskee yhteiskuntaan ja saattaa sen kaaokseen.

Vuoden 1995 Tuntematon uhka (Outbreak) kuuluu samaan sarjaan. Wolfgang Petersenin (Das Boot, Troija) ohjaamassa elokuvassa tappava virus on kulkeutunut pienen apinan mukana Afrikasta Kaliforniaan. Virus tappaa ihmisen muutamassa tunnissa, ja se alkaa levitä nopeasti. Dustin Hoffman esittää armeijan virustutkijaa, joka yrittää etsiä sairauteen parannuskeinoa, ennen kuin koko maa joutuu virukseen kouriin.

Sekä Tartunnassa että Tuntemattomassa uhassa tarinan teho perustuu siihen, että kuvattu epidemia voisi todella tapahtua. Danny Boylen elokuva 28 päivää myöhemmin (2002) kertoo myös tappavan viruksen leviämisestä, mutta mukaan on otettu zombielokuvan aineksia, kun tartuntatauti tekee ihmisistä raivoavia tappajia.

Zombit ovat pandemian levittäjiä myös vuoden 2013 elokuvassa World War Z, joka perustuu Max Brooksin menestyskirjaan. Brad Pittin esittämä YK-tutkija huomaa eräänä päivänä olevansa perheineen keskellä koko ajan kasvavaa katastrofia, kun pureman välityksellä leviävä kulkutauti muuttaa ihmiset raivotautisiksi pedoiksi.

Terry Gilliamin ohjaustyö 12 apinaa (1995) on ehkä kaikkein mielikuvituksellisin pandemia-aiheinen elokuva. Siinä vaarallinen virus pääsee irti vuonna 1996 ja tuhoaa lähes koko ihmiskunnan. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Bruce Willisin esittämä rangaistusvanki lähetetään 90-luvulle selvittämään viruksen alkuperää, mutta aikakone heittää miehen toistuvasti väärään paikkaan ja väärään aikaan.

Aiheeseen liittyvät elokuvat