Anna on pidetty opettaja, joka elää onnellisesti miesystävänsä Brycen kanssa. Eräänä iltana hän joutuu sarjamurhaajan hyökkäyksen kohteeksi. Hän selviää siitä, mutta lyö päänsä, mikä aiheuttaa hänelle prosopagnosian, eli kasvosokeuden.
Nyt Anna ei tunnista enää ihmisiä heidän kasvojensa perusteella – jopa hänen läheistensä kasvot muuttuvat jatkuvasti hänen mielessään. Tilanne muuttuu kuitenkin karmivaksi, kun hän huomaa, että murhaaja saattaa edelleen jahdata häntä. Poliisi yrittää auttaa selvittämään murhaajan henkilöllisyyden, mutta Annan kasvosokeus tekee tehtävästä lähes mahdottoman.
Faces in the Crowd (2011) on psykologinen trilleri, jonka on ohjannut Julien Magnat. Elokuvan pääosassa nähdään Milla Jovovich, Julian McMahon ja David Atrakchi.
Tämä elokuva ei kuulu minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan. Nyt sen voi kuitenkin katsoa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Elokuvaan on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Kahden veteraanin armoton sotapeli – väkivaltainen takaa-ajo ilman sääntöjä
Katso Faces in the Crowd täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja sen kesto oli Episodin katselussa 118 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.
Alla elokuvan traileri.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Etsivä oudon rikollisjoukon vankina – Samuel L. Jacksonin ovela rikostrilleri
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Monen tarinan ravintolailta – intohimoista ruokaa, rikoksia ja keittiödraamaa