Nyt ilmaiskatselussa: Rikostutkijan uran vaikein tapaus – kuolema vaanii nukkuvia

Elokuvan IMDb-arvosana on 5,1.

Julkaistu:

”Yli 40 prosenttia ihmisistä kärsii unihalvauksista. Kaksi kolmesta kuvaa sitä demonisen olion hyökkäykseksi.”

Rikospsykologi Kate Fuller kutsutaan selvittämään erikoista kuolemantapausta. 43-vuotias mies on tukehtunut kuoliaaksi sängyssään, ja ainoa epäilty on hänen oma vaimonsa. Pariskunnan pieni tytär väittää kuitenkin itsepintaisesti, että isän murhasi ”Mara” – muinainen, unissa riivaava demoni.

Kate suhtautuu väitteisiin aluksi pelkkänä traumaperäisenä harhakuvitelmana. Tutkiessaan tapausta syvemmin hän kuitenkin löytää salaperäisen tukiryhmän, jonka jäsenet kärsivät vakavasta unihalvauksesta ja kokevat samaa kuolemanpelkoa. He kaikki uskovat, että yön pimeydessä heidän rintansa päällä istuu jokin ulkopuolinen, paha voima.

Vähitellen tilanne muuttuu Katen henkilökohtaiseksi painajaiseksi, sillä hän alkaa itse kokea samoja unihalvausoireita. Alkaa piinaava kilpajuoksu aikaa vastaan: Katen on selvitettävä mysteerin taustat ja löydettävä keino herätä ennen kuin hän nukahtaa seuraavan kerran.

Vuonna 2018 julkaistu Mara on psykologinen kauhuelokuva, joka sukeltaa unihalvausten ja urbaanien legendojen maailmaan. Viiden miljoonan dollarin budjetilla toteutetun yhdysvaltalaiselokuvan ohjasi Clive Tonge ja sen pääosassa nähdään Olga Kurylenko (Quantum of Solace, Oblivion).

Tämän indie-elokuvan voi katsoa ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys ja ääniraidaksi 5.1 tai 2.0.

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Poliisiparin armoton yö Los Angelesin väkivaltaisilla kaduilla

Katso Mara täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja kesto 99 minuuttia.

Elokuva kuuluu myös Prime Videon valikoimaan.

Youtube video

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Myrskyinen yö syrjäisellä tilalla muuttuu väkivaltaiseksi selviytymiskamppailuksi

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Kihelmöivän piinaava jännäri – vanha koulutoveri tekee elämästä helvettiä

Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Yökerhon varjoissa kytevä rikollisuus jakaa perheen kahtia