Nyt lähti ohjaajakin Scream 7 -elokuvasta – ”Unelmatyö muuttui painajaiseksi”

Elokuva on täydessä kaaoksessa.

24.12.2023 08:30

Scream 7 -elokuvan ohjaaja Christopher Landon on jättänyt projektin.

”Nyt on hyvä hetki tiedottaa, että siirryin syrjään elokuvasta noin 7 viikkoa sitten. Joillekin tämä on pettymys, toisille ilo. Kyseessä oli unelmatyö, joka muuttui painajaiseksi. Sydämeni särkyi kaikkien puolesta, jotka olivat mukana”.

Landon ei avannut tarkempia syitä sille, mitä kuvauksissa tapahtui, mutta projekti on mitä ilmeisimmin ollut kaoottinen.

Jo aiemmin molemmat elokuvan päätähdet – Melissa Barrera ja Jenna Ortega – jättivät elokuvan. Barrera sai potkut ”antisemitististen lausuntojen” vuoksi. Ortega vetosi kuvausaikatauluihin.

Landon ilmaisi tyytymättömyyttään Barreran potkuihin noin kuukausi sitten. Tuotantoyhtiö Spyglass ei ole vielä tiedottanut Scream 7 -elokuvan jatkosta.

Lähde: Rolling Stone