Colin Farrell palaa The Batman -elokuvassa debytoimaansa Pingiivinin rooliin nyt myös uuden suoratoistosarjan puitteissa. Matt Reevesin elokuviin pohjaava spin-off-sarja The Penguin käynnistyykin tänään perjantaina 20. syyskuuta Max-suoratoistopalvelussa.
Pingviini havittelee Gothamin alamaailman herruutta viikko Reevesin ykköselokuvan tapahtumien jälkeen. Falconen kilpaileva rikollissuku aiheuttaa kuitenkin mutkia matkaan.
Farrellin rinnalla sarjaa tähdittää Christin Milioti Sofia Falconena. Kauden tapahtumat johtavat aikalailla suoraan The Batman Part II:n kuvioihin.
DC:n synkkäsävyiseen tarinamaailmaan päästään suuntaamaan sarjan myötä yhteensä kahdeksan jakson verran. Ensi-iltaperjantain jälkeen uudet jaksot lisätään Max-suoratoistopalveluun kerran viikossa, maanantaisin. Kakkosjakson pariin päästään siis reilun viikon odotuksen jälkeen maanantaina 30. syyskuuta.
Alla katseltavaksi The Penguinin virallinen suomeksi tekstitetty traileri.