Nyt Netflixissä: Älä erehdy katsomaan tätä äidin kanssa – Kohuromaaniin perustuvassa uutuuselokuvassa on runsaasti kuumaa seksiä

Tarina on filmattu useita kertoja ennenkin.

8.12.2022 08:00

Netflixin uutuuselokuva Lady Chatterleyn rakastaja perustuu D.H. Lawrencen klassikkoromaaniin.

Tarinan keskushahmo on onnettomassa avioliitossa elävä aristokraattinen Lady Chatterley. Hän aloittaa kiihkeän suhteen miehensä maalaiskartanon riistanvartijan kanssa ja rakastuu palavasti.

Vuonna 1928 ilmestynyt kirja oli oman aikansa kohuteos, joka Lawrencen kotimaassa Isossa-Britanniassa kiellettiin vuosikymmeniksi. Kirjassa kuvailtiin seksikohtauksia ennenkuulumattoman avoimesti. Nykylukija tuskin niistä enää hetkahtaa.

Tarina on filmatisoitu useita kertoja aikaisemminkin. Emmanuellen ohjaaja Just Jaeckin  teki oman versionsa vuonna 1981, ja pääosassa nähtiin Emmanuellen tähti Sylvia Kristel. Brittiohjaaja Ken Russell ohjasi BBC:n televisiosarjan vuonna 1993, ja silloin pääosissa nähtiin Joely Richardson ja Sean Bean.

Tällä kertaa ohjauksesta vastaa ranskalainen Laure de Clermont-Tonnerre. Nimiroolia esittää The Crown -sarjan nuoren Dianan roolista tuttu Emma Corrin. Lady Chatterleyn kuuman rakkauden kohdetta esittää Jack O’Connell.

Kuumia seksikohtauksia on luvassa myös uudessa elokuvassa. Toisten kriitikoiden mielestä ne ovat sieluttomia ja kesyjä, toisten mielestä taas elokuva on yllättävänkin roisi.

Ja kuten eräs elokuvan katsonut Twitter-käyttäjä muistutti, tämä ei ole niitä elokuvia, joita katsotaan omien vanhempien kanssa: ”Älä pistä elokuvaan ääntä, kun äiti on käymässä”.

 

Lady Chatterleyn rakastaja lisättiin Netflixiin 2. joulukuuta. Katso traileri alta.

 

Lisää luettavaa