Nyt Netflixissä: Hikisen väkivaltaista toimintaa Guy Ritchien ja Tarantinon malliin

Rikollinen elämä on selvästi loisteliasta vain silloin kun pääsee huipulle.

9.4.2021 11:20

Nimi Koirakopla (Dogwashers) viittaa kolmannen luokan murhaajiin ja roistoihin, jotka uskovat nousevansa rikollishierarkiassa, jos joku (tai hän itse) tappaa liigan johtajan. Se voi tarkoittaa myös niitä, jotka työskentelevät kansainvälisen huumekaupan alimmalla tasolla. Kumpikaan ei ole kovin hyvä pesti.

Se oikeastaan selittää, miksi kolumbialainen Koirakopla on vakava ja hidas elokuva, vaikka siinä onkin huumekauppiaita ja rikollispomoja. Naisilla on kaksi tehtävää: he ovat ärsyttäviä ja yläosattomissa. Rikollinen elämä on selvästi loisteliasta vain silloin kun pääsee huipulle.

Ohjaaja Carlos Moreno kertoo tarinan lain väärällä puolella olevista ihmisistä ja samalla varastaa kaikilta: erikoisen näköiset väärintekijät Guy Ritchieltä, pitkät väkivaltaan päättyvät monologit Tarantinolta (tai keneltä ne alun perin varastettiinkaan).

Se ei sinänsä olisi vielä rikos, jos Koirakopla olisi persoonallisempi elokuva. Elokuvassa on oma hikisen väkivaltainen tunnelmansa, mutta sitä ei voi katsoa pitkästymättä.

Elokuva lisättiin Netflixiin 5. maaliskuuta.

Marta Bałaga

Tähdet ★★

Lisää luettavaa