Nyt Netflixissä: komediahitti vuodelta 2018 – ”hieno saavutus ja upeasti rakennettu kokonaisuus”

Romanttisten komedioiden ystäville katsottavaa.

Crazy Rich Asians (2018) on lisätty Netflixin valikoimaan.

Jon M. Chun ohjaama romanttinen komedia kertoo New Yorkista kotoisin olevasta Rachel Chusta, joka lähtee poikaystävänsä Nickin kanssa häihin Singaporeen. Nick on vain jättänyt kertomatta, että hän kuuluu erittäin varakkaaseen sukuun ja on yksi maan tavoitelluimmista miehistä. Rachel päätyy kateellisten silmätikuksi ja joutuu kohtaamaan Nickin paheksuvan äidin.

Pääosissa nähdään Constance WuHenry GoldingMichelle YeohGemma ChanLisa LuAwkwafina ja Ken Jeong.

Crazy Rich Asians oli suuri menestys lippuluukuilla, sillä 30 miljoonan dollarin budjetilla tuotettu elokuva keräsi maailmanlaajuisesti 238 miljoonan dollarin lipputulot. Episodin arviossa romanttinen komedia sai neljä tähteä.

”Erityisesti elokuvan alkupuolella dialogi on kömpelöä ja selittelevää. Juoni kiirehtii eteenpäin, jotta tapahtumat saadaan siirrettyä Singaporeen komeisiin maisemiin ja silloin elokuva tuntuu pääsevän kunnolla käyntiin. Crazy Rich Asians on silti hieno saavutus ja upeasti rakennettu kokonaisuus, joka onnistuu tuomaan inhimillisyyttä ja lämpöä pienimpiinkin kohtauksiin”, kirjoitettiin arviossa.

Katso traileri alta.

Lähteet: Flixable, Box Office Mojo

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.