Nyt Netflixissä: Gossip Girl -tähden lomamatka ei suju odotetusti uudessa käänteiden täyteisessä trillerissä

Uutta jännittävää katsottavaa tarjolla.

3.3.2022 21:30

Tänään 3. maaliskuuta Netflixiin lisättiin uutukainen trilleri The Weekend Away. Elokuva onnistuu tarjoamaan katsojalleen yllätävän mukaansatempaavan jännitystarinan, joka heittää eteen käänteen käänteen perään.

Elokuvan pääosassa nähdään 2000-luvun teinisuosikki Gossip Girlistä tuttu Leighton Meester. Meesterin esittämä Beth lentää Kroatiaan viettämään lomaviikonloppua parhaan ystävättärensä (Christina Wolfe: Batwoman) kanssa, mutta visiitti saa traagisen käänteen heti ensimmäisen illan jälkeen. Tästä käynnistyy jännittävä mysteeri, jonka kiemuroissa pääsee jatkuvasti arvuuttelemaan syyllistä kaiken takana.

Meester tekee hyvää roolityötä huolestuneena ystävänä, joka joutuu ryhtymään selvittelemään kohtalokkaan illan tapahtumia paikallisen taxinkuljettajan (Ziad Bakri) avustuksella. Tilanteesta paljastuu toinen toisensa jälkeen uusia ulottuvuuksia eikä syyllistä pysty arvaamaan alkumetreiltä lähtien.

The Weekend Away on siis katsomisen arvoinen ja otteessaan hyvin pitävä jännityspaketti. Alla elokuvan traileri.

Lisää luettavaa