Nyt Netflixissä: Martin Scorcesen mestariteosta syytettiin jumalanpilkasta – elokuva haluttiin tuhota kokonaisuudessaan

1980-luvulla asiat olivat hieman erilailla.

27.9.2018 21:03

Harvoin mikään elokuva on aiheuttanut näin paljon itkua ja porua kuin Martin Scorcesen mestarillinen Kristuksen viimeinen kiusaus vuodelta 1988.

Willem Dafoe näyttelee elokuvassa lihanhimoissaan painivaa Jeesusta. Tietenkin tästä nousi kohu, ja äänekkäimmät uskonnolliset tahot vaativat koko elokuvan tuhoamista, edes sensuuri ei olisi kelvannut heille.

Katso alta traileri.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa