David Fincher (Seven, Fight Club) lukeutuu niihin ohjaajiin, jotka saavat tehdä Neflixillä aika lailla mitä haluaa.
Muutaman vuoden takainen Mank oli pläjäys, jolle teatterilevitystä havittelevat studiot tuskin olisivat myöntäneet kymmenien miljoonien dollarien rahoitusta. Samaan sarjaan voidaan laskea myös Tappaja (The Killer).
Michael Fassbender tekee upean roolin vähäpuheisena ammattitappajana, joka joutuu taistelemaan työnantajaansa vastaan erään keikan mentyä pieleen Pariisissa.
Varakkaana miehenä hän olisi voinut kadota kokonaan, mutta tällä kertaa se on henkilökohtaista. Tappaja on kuin tie-elokuva, jossa hypitään maasta toiseen etsien vastauksia. Ja ruumiita tulee.
Fincherin musiikkivideotausta näkyy etenkin leikkauksessa, mutta Trent Reznorin ja Atticus Rossin musiikki ei enää ole säväyttänyt pitkään aikaan.
Ja musasta vielä sen verran, että tällä kertaa ohjaaja joko ärsyttää tai ihastuttaa katsojaa soittamalla jatkuvasti saman bändin musiikkia. Riippuu ihan siitä paljonko The Smithsiä fanittaa.
Tero Heikkinen
Tähdet ★★★
