Nyt Netflixissä: Queer Eyen uudet miehet ja uudet kuviot

Luvassa on parhaita ulkonäkö-, lifestyle- ja ajatusvinkkejä, aivan kuten 15 vuotta sitten.

Vuonna 2003 alkoi jättisuosioon noussut realityohjelma Queer Eye (Sillä silmällä), jossa muodin, hiusalan, sisustuksen, ruoan ja viinin sekä kulttuurin asiantuntijat pistivät uusiksi näistä aloista vähemmän tietävien ihmisten elämät. Ohjelman pohjana toimi stereotyyppinen oletus, että homomiehet hallitsevat nämä osa-alueet heteromiehiä paremmin.

Tänään Netflixissä julkaistaan sarjan uuden version ensimmäinen tuotantokausi, jossa toimitaan kahdeksan jakson aikana alkuperäisen periaatteen mukaisesti. Siinä, missä alkuperäinen ohjelma toi näin avoimen keskustelun homojen ja heteroiden välillä ensimmäistä kertaa televisioruutuihin, on uusi versio yhä ajankohtainen, varsinkin Yhdysvaltain kiristyneen ilmapiirin vuoksi. Asiasta keskustelevat uudella promovideolla sekä sarjan uudet tähdet että ohjelman alun perin suosioon nostaneet herrat.

Uudella kaudella keskitytään Netflixin tiedotteen mukaan yhä enemmän tutustumaan ja hyväksymään erilaisuutta, ja ohjelmassa haastetaan myös tähdet itse ajattelemaan muiden näkökulmia. Aika näyttää, urkeneeko myös tämän uuden version isännille urat televisiomaailmassa ohjelman ansiosta.

Aiheeseen liittyvät jutut