Nyt Netflixissä: Rankkaa menoa Amerikan sydänmailla – ”Äärimmäisen synkkä elokuva”

IMDb-arvosana 7,0.

15.10.2020 09:30

Netflix-elokuva The Devil All the Time perustuu Donald Ray Pollockin vuoden 2011 romaaniin. Se  on rönsyilevä ja äärimmäisen synkkä elokuva Amerikan sydänmailta.

1950- ja 1960-luvuille sijoittuvassa kunnianhimoisessa eepoksessa on hahmoja ja tapahtumia sen verran paljon, että se olisi todennäköisesti toiminut paremmin minisarjana. Reilussa kahden tunnin kestossa näkyy selkeitä rakenteellisia ongelmia.

Kertojaääni on melkein poikkeuksetta laiska tehokeino viedä tarinaa eteenpäin, mutta tässä tapauksessa muuta vaihtoehtoa on vaikea kuvitella. Äänessä onkin kirjailija Pollock itse.

Elokuvan merkittävimpiin rooleihin on palkattu eurooppalaisia näyttelijöitä, jotka vääntävät jenkkiaksentteja vaihtelevalla menestyksellä. Tom Holland ja Robert Pattinson ovat englantilaisia, kun taas Bill Skarsgård on ruotsalainen.

Juonta ei voida avata lyhyesti, joten mainittakoon vain, että uskonto on tarinan keskiössä, eikä lainkaan positiivisessa mielessä.

Elokuvan kahdesta saarnaajasta toinen on raiskaaja ja toinen on murhaaja, ja tärkeimpien hahmojen joukossa on lisäksi myös traumoista kärsivä sotaveteraani, läpeensä korruptoitunut poliisi sekä sarjamurhaaja. The Devil All the Time onkin aika lailla kauhuelokuva.

Tero Heikkinen

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa