Nyt Prime Videossa: Pojat ovat palanneet! The Boysin kolmoskausi rymistelee vihdoinkin käyntiin

Ai että, tätä on muuten odotettu!

3.6.2022 10:00

Miltei kahden vuoden odotus on vihdoin ja viimein tullut päätökseensä. Amazon Prime Videon räävitön ja verikyllästeinen suosikkisarja The Boys käynnistää tänään perjantaina 3. kesäkuuta kolmannen tuotantokautensa. Kolmosen teema jatkuu siinäkin, että katsottavaksi ilmestyy heti aluksi kolme jaksoa.

Butcher (Karl Urban) tiimeineen jatkaa yritystään saattaa vaarallisen piittaamattomat supervoimaiset ”sankarit” vastuuseen teoistaan. Homelanderin (Antony Starr) kokema suuri kolaus viime kauden lopulla on jättänyt hänet vieläkin lähemmäs räjähdysherkkää romahtamispistettä, minkä vuoksi poikien on keksittävä keino tasoittaa pelikenttää. Mukaan kuvioihin ilmestyy myös ihka ensimmäinen supervoimainen henkilö, Soldier Boy (Jensen Ackles).

Urbanin ja Starrin lisäksi rooleihinsa palaavat myös edellisiltä kausilta tutut Jack Quaid, Karen Fukuhara, Laz Alonso, Erin Moriarty ja Tomer Capon. Uusina vahvistuksina mukaan kuvioihin liittyvät Supernatural-tähti Ackles ja The Walking Dead -tähti Laurie Holden.

The Boysin kolmas kausi koostuu yhteensä kahdeksasta jaksosta. Kolme ensimmäistä näistä on katsottavissa nyt, loput ilmestyvät Prime Video -suoratoistopalveluun viikoittain.

Alla The Boys -traileri.

Lisää luettavaa