Nyt se on varmaa: Daredevil kohtaa arkkivihollisensa MCU:ssa – alkuperäisnäyttelijät kiinnitetty uuteen Disney Plus -sarjaan

Mahtavia uutisia!

7.7.2022 23:00

Marvelin Netflix-sarjoissa (jotka tosin siirtyivät juuri Disney Plussan puolelle) alun perin nähty Charlie Coxin esittämä Daredevil on tekemässä paluun MCU:n pariin. Hahmon on varmistettu olevan mukana Disney Plussan tulevassa Echo-sarjassa.

Coxin sokea sankari nähtiin fanien iloksi MCU:ssa pikaisesti jo puoli vuotta sitten, kun hahmo teki pienen cameon Spider-Man: No Way Homessa. Hänen lisäkseen Echossa tullaan näkemään myös niin ikään alkuperäisestä Daredevil-sarjasta tuttu Vincent D’Onofrio Kingpin-pahiksena. Hänet nähtiin jo Hawkeyessä hieman suuremmassa roolissa. Ottaen huomioon pahishahmon kytkökset Echon nimikkohahmoon, käy järkeen, että hänet nähdään kuvioissa jatkossakin.

Kaksikkoa ei kuitenkaan olla nähty yhdessä ruuduilla sen jälkeen, kun Netflix päätti lopettaa Daredevilin tuotannon sen kolmannen kauden jälkeen vuonna 2018. Suosikkihahmojen uuden kohtaamisen – ja siitä vääjämättä seuraavan yhteenoton – näkemistä odottaa varmasti Marvel-fani jos toinenkin jo kuin kuuta nousevaa.

Alaqua Coxin päätähdittämä Echo saapuu katseltavaksi Disney Plussaan ensi vuonna, tarkka ensi-iltapäivä ei ole vielä toistaiseksi tiedossa. Marvel on myös kehittelemässä suoratoistoon uutta Daredevil-keskeistä sarjaa, jonka pääosassa jatkaa siinäkin Cox.

Alla Daredevil-traileri.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa