Nyt selvisi, miksi Hawkeyeta ei nähty Infinity Warissa laisinkaan – ei liittynyt juoneen mitenkään

Ei se Hawkeye missään kotiarestissa ollut. Jeremy Rennerillä oli vähän muita kuvioita samaan aikaan käynnissä.

4.6.2018 19:33

Fanit ihmettelivät yhden sankarin poissaoloa. Missä oli Hawkeye Infinity Warista? Leffa antaa melko ylimalkaisen selityksen poissaololle: Hawkeye on kotiarestissa aiempien tapahtumien takia. Ja aikaisemminhan Captain America vapautti miehen supersankaroinnista, jotta hän voisi viettää perheensä kanssa enemmän aikaa.

Rennerin kaveri, näyttelijä Jon Hamm paljasti kuitenkin miehen loukkaantuneen pahoin toisen leffan kuvauksissa.

Renner oli kuvaamassa Tag-nimistä elokuvaa, kun hän mursi molemmat kätensä jo kuvausten alkuvaiheessa. Yritä siinä sitten ampua jouskarilla Thanosta.

– Hän mursi molemmat kätensä. Kolmas päivä kuvauksista ja meillä oli vielä 40 jäljellä. Miekkonen on kuitenkin tehnyt jo lukemattomia toimintaelokuvia, sitten hän katkoo molemmat kätensä elokuvassa, jonka nimi on Hippa. Kädet katkesivat kuin tulitikut, Hamm kertoo.

Hauska nähdä miten suuri rooli Hawkeyella on sitten Avengers 4:ssä, koska leffat kuvattiin putkeen.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia