Nyt Suomen Netflixissä: Clint Eastwoodin uran suurin taloudellinen menestys

Striimipalvelu Netflixiin on tullut uusia nimikkeitä, joista kiinnostavimpiin kuuluu Clint Eastwoodin ohjaama American Sniper. Vuonna 2014 valmistuneesta American Sniperistä tuli Eastwoodin taloudellisesti menestynein elokuva.

Tositapahtumiin perustuvan elämäkertaelokuvan keskushahmo on teksasilainen Chris Kyle (1974–2013), josta tuli Yhdysvaltain armeijan tehokkain tarkka-ampuja. Häntä esittää Bradley Cooper, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Maaliskuussa 2015 ensi-iltaan tullut American Sniper sai Episodin arviossa viisi tähteä. Arvion mukaan se on Eastwoodin parhaita elokuvia ja 84-vuotiaalta ohjaajalta hämmästyttävä saavutus.

American Sniper on nähty selkeästi amerikkalaisten kautta, mutta siinä ei kuitenkaan politikoida eikä moralisoida vaan keskitytään kertomaan Kylen elämästä, ja siinä Eastwood onnistuu hyvin. Takauman kautta käynnistyvä Kylen tarina vetää mukaansa. Kyle ei välttämättä ole mikään miellyttävä hahmo, mutta siitä on tehty uskottava ja todentuntuinen”, arviossa kirjoitetaan.

American Sniperin lisäksi Netflixissä on 30.12. julkaistu myös Paul Thomas Andersonin omaperäinen rikoselokuva Inherent Vice ja Wachowski-sisarusten tieteiselokuva Jupiter Ascending.

(Episodi/JH)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut