Prime Videossa on nyt trilleri Uhrilampaat (1991). Se löytyy myös suoratoistopalvelusta Viaplay.
Elokuvan yksi muistettavimmista hahmoista on Hannibal Lecter, jonka kanssa nuori FBI-harjoittelija joutuu tekemisiin tutkiessaan toisen sarjamurhaajan tapauksia. Vankilassa istuva Lecter suostuu auttamaan murhaajan jäljittämisessä vain, jos saa vastineeksi jotain itselleen.
Anthony Hopkins tekee Lecteristä poikkeuksellisen vaikuttavan hahmon. Rooli on elokuvassa sivurooli, mutta Hopkins varastaa sillä käytännössä shown ja jättää katsojaan lähtemättömän vaikutuksen. Lecteristä tuli yksi elokuvahistorian ikonisimmista pahiksista, ja rooli merkitsi Hopkinsille lopullista läpimurtoa Hollywoodin huipulle.
Jodie Foster tekee myös vahvan suorituksen nuorena FBI-harjoittelijana, mutta elokuvasta puhuttaessa huomio tuntuu usein kääntyvän juuri Hopkinsiin. Monelle hän onkin elokuvan mieleenpainuvin hahmo.
Hopkins kommentoi rooliaan People-lehdelle. Hän kertoi saaneensa Uhrilampaat (1991) -elokuvan käsikirjoituksen aikoinaan agentiltaan, kun hän oli Lontoossa tekemässä näytelmää M. Butterfly.
– Hän sanoi: ”Haluan, että luet tämän.” Minä kysyin: ”Onko se työtarjous?”. Hän jatkoi: ”Se on Jodie Fosterin elokuva Uhrilampaat.”
– Luulin, että se oli lastentarina, Hopkins muisteli viitateen elokuvan englanninkieliseen nimeen The Silence of the Lambs.
– Joten aloitin. Istuin teatterin pukuhuoneessa lukien läpi Lecterin ensimmäisen kohtauksen. Kysyin uudelleen: ”Onko tämä työtarjous?” Hän vastasi: ”En ole varma.” Sanoin: ”En aio lukea enempää, koska tämä on yksi parhaista rooleista, jota olen koskaan lukenut.”
Hopkins kertoi ymmärtäneensä Lecteriä.
– Tiesin, miten näytellä roolia, Hopkins tuumi.
– Minulla on vaisto rooleista. Ymmärsin Lecteriä. Pystyin ymmärtämään tämän miehen mysteerin, yksinäisen, eristetyn äänen pimeässä, miehen portaiden yläpäässä, joka ei oikeasti ole siellä, Hopkins maalaili tunnelmiaan.
Uhrilampaat tuotti maailmanlaajuisesti 272,7 miljoonaa dollaria 19 miljoonan dollarin budjetilla, ja siitä tuli vuoden 1991 viidenneksi eniten tuottanut elokuva maailmanlaajuisesti. Se voitti viisi Oscar-palkintoa kategorioissa paras elokuva, paras ohjaaja, paras miespääosa, paras naispääosa ja paras sovitettu käsikirjoitus.
Elokuvassa on kohtaus Hopkinsin ja Fosterin välillä, joka järkytti oikeasti Fosteria. Hopkins päätti improvisoida, ja hän pilkkasi kohtauksessa Fosterin roolihahmon eteläisiä juuria, pukeutumistyyliä ja aksenttia. Foster luuli Hopkinsin haukkuvan häntä oikeasti. Myöhemmin Foster kiitti näyttelijää siitä, että hän aiheutti niin aidon reaktion.
Rotten Tomatoes -arvostelusivustolla sekä yleisömittari että kriitikkomittari on luvussa 95. Sivuston konsensustekstissä sanotaan seuraavasti:
”Ohjaaja Jonathan Demmen älykäs ja tiivis trilleri tasapainoilee psykologisen tutkimuksen ja täysiverisen kauhun rajalla, ja hyötyy suuresti Anthony Hopkinsin ja Jodie Fosterin loistavista näyttelijäsuorituksista.”
Leffan Metacritic-pisteet ovat luvussa 86. Alla traileri.
Lue myös: Nyt ilmaiskatselussa: Vauhdikas road-komedia – eripurainen kolmikko pakenee poliisia
Lue myös: Nyt suoratoistona: Tom Hardy ja kultainen konepistooli – hieno rooli hukkuu sekavaan toteutukseen