Nyt Viaplayssä: Kauneudella on hintansa – Elisabeth Moss ja Kate Hudson tähdittävät The Substance -tyylistä bodyhorror-elokuvaa

Elokuva sai maailmanensi-iltansa jo vuonna 2024. Suomen teattereissa sitä ei kuitenkaan päästy näkemään.

Julkaistu:

Viaplay-suoratoistopalveluun on lisätty viikonlopun kunniaksi tänään perjantaina 22. toukokuuta mustan huumorin sävyttämä bodyhorror-elokuva Shell.

Elokuvan pääosissa nähdään The Handmaid’s Talen päätähti Elisabeth Moss yhdessä Kate Hudsonin kanssa. Ohjauksesta vastaa niin ikään The Handmaid’s Talessa esiintynyt Max Minghella.

Lue myös: Siunattu olkoon! Dystooppinen sarjauutuus The Testaments uusittiin toiselle tuotantokaudelle

Huono-onninen näyttelijä Samantha (Moss) tahtoo päästä takaisin parrasvaloihin ja ajautuu hyvinvointifirma Shellin johtajattaren (Hudson) glamourin täyteisiin seurapiireihin. Pian näyttelijä kuitenkin huomaa, että yrityksen asiakkaita alkaa katoamaan mystisesti ja kulissien takana muhii todellista kieroutunutta pahuutta.

The Substanceen verrattavissa olevalta elokuvalta löytyy kestoa 1 tunti ja 40 minuuttia. Mukana nähdään myös Kaia Gerber.

Shell ei saanut Suomessa elokuvateatterilevitystä. Sen maailmanensi-ilta järjestettiin Toronton elokuvafestivaaleilla vuonna 2024 ja Yhdysvalloissa se päätyi teatterikierrokselle vuotta myöhemmin, syksyllä 2025.

Lue myös: Nyt SkyShowtimessa: Ethan Hawke palaa sarjamurhaajarooliinsa kauhuhitin 132 miljoonaa tuottaneessa jatko-osassa

Lue myös: Nyt Netflixissä: Eläkeläisyhteisössä vaanii karmiva uhka – Stranger Things -veljesten uusi scifisarja käynnistyi

Katso alta Shell-elokuvan virallinen traileri.

Youtube video