Nyt Viaplayssä: Taru sormusten herrasta -tähden komediasarja masentuneesta miehestä, joka näkee naapurinsa koiran ihmisenä

Elijah Woodin sinisiä silmiä voi tuijotella elokuvien lisäksi nyt myös komediasarjassa, jonka premissi vaikuttaa huonolta aprillipilalta.

1.4.2018 21:22

Amerikkalainen näyttelijä Elijah Wood on tunnettu ympäri maailman pääroolistaan Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogiassa.

Sekalaisia rooleja myöhemmällä urallaan tehnyt Wood on nähty myös televisiosarjojen puolella. Vuosina 2011-2014 esitetty Wilfred on amerikkalainen versio australialaisesta komediasarjasta, jossa urallaan ja elämässään umpikujaan päätynyt mies haluaa masentuneena tappaa itsensä mutta päätyykin koiravahdiksi kauniille naapurilleen. Kyseisen naapurin koira ei olekaan ihan tavallinen koira, ainakaan miehen mielestä, joka ainoana näkee koiran aikuisena miehenä koiran asussa.

Erikoinen parivaljakko päätyy jatkamaan yhteiseloaan neljän tuotantokauden verran.

Wilfred on nyt katsottavissa kokonaisuudessaan Viaplayn suoratoistopalvelussa.

Katso traileri alta!

 

Lisää luettavaa