Nyt Yle Areenassa – Aikansa kohusarja jakoi mielipiteet: “Syttyykö tästä kulttuurisota?”, kysyttiin 30 vuotta sitten

Yle juhlii Aleksis Kiven päivää julkaisemalla Jouko Turkan ohjaaman version Seitsemästä veljeksestä.

10.10.2019 13:45

Jouko Turkan tulkinta Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä jakoi kollegoita, kansaa ja kriitikoita.

Sarjassa mylvitään, mölistään ja mökelletään. Kuolaa, kyyneleitä, hikeä ja räkää roiskuu. Katsoja pakotetaan katsomaan veljesten sierainaukoista sisään. Toiset taas näkevät alkuvoimaisen ekspressionismin, virkistävän epäsovinnaisuuden ja armottomuuden.

Ohjaaja Rauni Mollberg totesi: “Miksei voi tehdä tälläkin tavalla? Hienoa jos on vapaus edes taiteessa.”

Helsingin Sanomien tv-kriitikko Jukka Kajava kysyi: “Syttyykö Turkan Seitsemästä veljeksestä kulttuurisota?”

Seitsemän veljestä oli Turkan kasvattaman uuden näyttelijäpolven läpilyönti. Heistä kaikista on tullut teatterin ja elokuvan konkareita. Sarjaa ei ole uusittu ensiesityksensä jälkeen.

TV2:n vuonna 1989 tuottamassa sarjassa päärooleja näyttelevät Kai Lehtinen (Juhani), Jarmo Mäkinen (Tuomas), Martti Suosalo (Aapo), Jari Pehkonen (Simeoni), Taisto Reimaluoto (Timo), Pertti Koivula (Lauri) ja Tero Jartti (Eero).

Sarjan kaikki kaksitoista jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa vuoden julkaisupäivästään. Lisäksi torstaina esitetään Teemalla arkistopaketti, jossa Kiven jäljillä ovat Turkka, Kalle Holmberg ja Veijo Meri sekä monet tunnetut näyttelijät.

Katso sarjan ensimmäinen jakso alta.

Lisää luettavaa