Nyt Yle Areenassa: Kutkuttavan jännittävä minisarja kahden mediatalon mittelöstä – David Suchet häikäilemättömässä roolissa

Katsottu ja hyväksi todettu.

27.5.2019 16:00

Kovatasoinen brittisarja Press – vallan vahtikoirat on nyt kokonaisuudessaan Yle Areenassa. Kuusiosainen sarja kertoo kahden sanomalehtitalon keskinäisestä kamppailusta parempien skuuppien ja lukijoiden toivossa.

Herald on laadukkaaseen ja eettiseen journalismiin nojaava julkaisu, joka kamppailee huomattavien talousvaikeuksien kanssa, tähtitoimittajanaan nuori Holly Evans (Charlotte Riley). The Post sen sijaan on räikeää keltaista lehdistöä edustava, häikäilemätön roskalehti, jonka päätoimittaja Duncan Allenlle (Ben Chaplin) mikään ei ole pyhää.

Koska The Post ei pelaa sääntökirjan mukaan, uutisointi on räikeää ja viihteellistä, mikä tarkoittaa sitä että se menestyy huomattavasti paremmin kuin Herald. Resurssit ovat myös journalisteille kaikki kaikessa, mutta kuinka lehtien välinen mittelö ratkeaa? Allenin esimiehenä nähdään Hercule Poirot’na parhaiten tunnettu David Suchet.

Tosielämässä Heraldin esikuvaksi on sanottu The Guardiania, kun taas The Post on pahamaineinen The Sun. Press – vallan vahtikoirat on saanut ensiesityksensä viime vuonna ja on striimattavissa Areenassa kolmen kuukauden ajan.

Lisää luettavaa