O.J. Simpson vapaaksi: ehdonalainen alkaa lokakuussa – sievoinen eläke odottaa

Juice jälleen vapaalle jalalle.

20.7.2017 23:21

Entinen urheilija ja Mies ja alaston ase -näyttelijä O.J. Simpson pääsee ehdonalaiseen vankeuteen lokakuun 1. päivä, uutisoi mm. CBS News.

70-vuotias Simpson tuomittiin vuonna 2008 vankeuteen aseellisesta ryöstöstä, sen valmistelusta ja sieppauksesta vähintään yhdeksän vuoden vankeuteen. Enimmillään Simpson olisi voinut istua kiven sisässä jopa 33 vuotta. Tämän vuoden lokakuussa tulee kuluneeksi minimi yhdeksän vuotta.

Oikeudessa Simpson kertoi katuvansa tekoaan, toivoen ettei sitä olisi koskaan tapahtunut. 1990-luvun alussa Simpsonia syytettiin entisen vaimonsa Nicole Brown Simpsonin ja Ronald Goldmanin murhasta. Vuonna 1995 Simpson vapautettiin syytteistä, mutta hänet tuomittiin kahden vuoden jälkeen vastuulliseksi murhiin, jolloin hän joutui maksamaan 33 miljoonaa dollaria korvauksina uhrien perheille.

NFL:n eläkkeen vuoksi Simpsonilla saattaa olla jopa reilun 2 miljoonan dollarin eläkerahat säästössä. Kuukausittain Simpson saa noin 20 000 dollaria NFL-eläkettä, johon velkojat eivät pääse käsiksi Yhdysvaltojen lakien mukaan.

Simpsonin elämästä on tehty viime vuosina paljon dokumentteja ja sarjoja, kuuluisimmat viime vuonna parhaan dokumentin Oscarin voittanut, lähes 8-tuntinen O.J.: Made in America, sekä Netflixin tuottama menestyssarja American Crime Story: The People v. O.J. Simpson.

Kuva elokuvasta Mies ja alaston ase 33 1/3

Lisää luettavaa