Odotettu Hercule Poirot -elokuva menetti yhden tähdistään

Agatha Christien romaaniin perustuva elokuva tarvitsee nimekkäitä näyttelijöitä mysteeriä tukemaan.

6.8.2016 14:20

Angelina Jolie on päättänyt jättää väliin roolin Kenneth Branagh’n (Cinderella, Jack Ryan: Shadow Recruit) ohjaamassa Murder On The Orient Express -elokuvassa, kertoo Variety.

Jolie oli jo kiinnittämässä itseään uuden version yhteen pääosaan, mutta onkin skipannut elokuvan. Varietyn mukaan tekijät ovat kohdistaneet tähtäimensä nyt Charlize Theroniin, jotta tähtiaukko saadaan paikattua.

Agatha Christien klassikkoromaaniin perustuvan elokuvan on käsikirjoittanut Blade Runner 2 ja Alien: Covenant -elokuvat kirjoittanut Michael GreenMurder On The Orient Express seuraa Hercule Poirot’n yritystä selvittää luksusjunassa tapahtunut murha.

Murder On The Orient Express saa näillä näkymin ensi-iltansa marraskuussa 2017.

 

Lisää luettavaa