Ohjaaja Shawn Levy kertoo milloin Deadpool 3:n kuvaukset käynnistyvät

Noh, tulee kun on tullakseen.

13.3.2022 15:02

Ryan Reynolds kertoi Deadpool 3:n tuotannosta jo joulukuussa 2019. Sen jälkeen on kyllä vettä virrannut Tenojoessa.

Molyneuxin siskosten piti kirjoittaa Deadpool 3:n käsikirjoitus vuonna 2020. Muutama päivä sitten kuitenkin uutisoitiin, että Free Guy- ja The Adam Project -ohjaaja Shawn Levy ohjaa elokuvan. Samalla paljastettiin alkuperäiskäsikirjoittajien, Rhett Reesen ja Paul Wernickin palaavan myös mukaan.

Reynolds on vihjaillut, että Deadpool 3 kuvattaisiin vielä tämän vuoden puolella. Marvel-pomo Kevin Feigelläkin on jo julkaisuaikataulu mielessä, mutta levy kuitenkin kertoi, ettei elokuvaa kuvata vielä 2022.

Levy on paljastanut, että leffan kuvaukset käynnistyvät aikaisintaan ensi vuoden puolella.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia