Onko Ben Affleckilla hajuakaan Batman-elokuvan kohtalosta? Antaa kummallisia lausuntoja

Toivottavasti studio ei jyrää ohjaajan visiota.

3.1.2017 06:32

Ben Affleckin on määrä niin käsikirjoittaa, ohjata kuin esiintyäkin tulevassa Batman-elokuvassa – se ei ilmeisesti kuitenkaan tarkoita sitä, että Affleckilla olisi tarkkaa tietoa siitä, missä vaiheessa projekti on.

Affleck kommentoi aiemmin viime vuonna, että käsikirjoitus on melkein valmis ja että kuvaukset alkaisivat keväällä. Nyt hän kuitenkin antoi hämmentävän lausunnon elokuvan tiimoilta.

– Mikään ei ole varmaa ja käsikirjoitusta ei ole. Jos käsikirjoituksesta ei saada sellaista, jota pidän todella hyvänä, en tee sitä (Batman-elokuvaa), Affleck sanoi The Guardianille.

Jossain kohtaa siis tapahtumat ovat kääntyneet päälaelleen, eikä edes käsikirjoitusta ole vielä valmiina.

Huhujen mukaan Warner Bros ei ollut tyytyväinen käsikirjoituksen ensimmäiseen versioon, joten Affleck ja toinen käsikirjoittaja Geoff Johns joutuvat joko tarjoamaan uutta versiota tai hommaan täytyy palkata uusi käsikirjoittaja.

Päivämäärää elokuvan ensi-illalla ei vielä ole.

Lähde: Metro

 

 

Lisää luettavaa