Onko totuus tuolla ulkona? Tältä näyttää uunituore X-Files-juliste

7.10.2015 08:22

Kulttisarja X-Files eli Salaiset kansiot on tekemässä paluuta uusilla jaksoilla. Sarjasta on saatu esimakua muutamassa klipissa ja trailerissa. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin maanantaina televisioalan MIPCOM-tapahtumassa Cannesissa.

Samalla sarjasta oli esillä juliste, jossa sarjan päähenkilöt Mulder ja Scully seisovat keskellä pimeää maantietä, jota valaisee kahden mystisen valokeilan muodostama X-kuvio. Julistetta ei vielä virallisesti ole julkaistu, mutta Twitter-käyttäjä I Love Marseille pisti siitä kuvan Twitteriin.

Kuva on julkaistu myös Mowieweb-sivuston jutussa. Sarjaa aletaan esittää Yhdysvalloissa 24. tammikuuta alkaen.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa