Oscar-ehdokkuuden napannut 90-luvun suosikkikomedia tv-sarjaksi – kehittäjinä komediatähti ja alkuperäinen käsikirjoittaja

90-luvun alkupuolelta asti ihastuttanut Neljät häät ja yhdet hautajaiset taipuu pian televisiosarjamuotoon.

3.5.2018 12:10

Vuonna 1994 ilmestynyt romanttinen komedia Neljät häät ja yhdet hautajaiset (Four Weddings and a Funeral) on kulttisuosion lisäksi harvinaisen menestynyt elokuva palkintomaailmassa.

Lukuisten BAFTA-palkintojen lisäksi elokuva sai jopa kaksi Oscar-ehdokkuutta. Toinen ehdokkuuksista tuli Richard Curtisille parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta, ja toinen oli parhaan elokuvan ehdokkuus. Edelleenkin on äärimmäisen harvinaista, että romanttinen komedia menestyy palkintogaaloissa.

Uutta televisiosarjaversiota suosikkikomediasta kehittää Hulu-suoratoistopalvelulle Mindy Kaling, joka on The Office -komedian jälkeen luotsannut omaa The Mindy Project -komediasarjaansa ja esiintynyt lukuisissa muissa elokuvissa ja sarjoissa, tuoreimpana Disneyn A Wrinkle in Time -fantasiaelokuva; sekä alkuperäisen elokuvan Curtis, joka on Neljien häiden jälkeen ihastuttanut mm. Love Actually -elokuvallaan.

Uudesta sarjasta ei ole vielä valtavasti tietoa, eikä sarjan näyttelijöistä ole vielä muuta kuin arvailuita.

 

Lähde: Digital Spy.

Lisää luettavaa