Outlander-komistus paljasti joutuneensa piinaavan häiriköinnin kohteeksi

Usean vuoden riesa.

19.4.2020 22:24

Sekä Ylen että HBO Nordicin ohjelmistoihin kuuluvan Outlander – Matkantekijä -sarjan raamikasta skottitaistelija Jamie Fraseria näyttelevä Sam Heughan on tehnyt paljastuksen yksityiselämästään. Hän kertoo saaneensa jo vuosia häiriköintiä osakseen.

Vaikka näyttelijä on pysytellyt aiheesta aiemmin vaiti, kyseessä ei ole aivan pikku juttu. Heughanin mukaan pahanteko on koskettanut myös hänen kanssanäyttelijöitään, ystäviään ja perhettään. Ahdistelu on ulottunut henkilökohtaisista loukkauksista tappouhkauksiin, vaanimiseen ja hakkerointiyrityksiin.

Tuoreimpana Heughan mainitsee, että hänen nimissään on yritetty kerätä luvatta rahaa ja levittää puppua liittyen covid-19-virukseen, kun hän oli jonkin aikaa sairaana. Tänä vuonna Vin Dieselin rinnalla pahisroolin Bloodshot –toimintaleffassa tehnyt Heughan muistuttaa, ettei hän ole siviilissä minkään roolihahmonsa kaltainen. Toisaalta hän on halunnut uskoa ihmisyyteen ja toivonut kiusantekijöiden vain lopettavan.

Kuusi vuotta piinaa on kuitenkin tähden mukaan tarpeeksi:

– En salli tätä enää. Estän [sosiaalisessa mediassa] jokaisen, joka kirjoittaa loukkaavasti tai törkeästi. Lähettämällä tavaroita tai väijymällä olinpaikkani lähistöllä nämä henkilöt ovat häiriköineet työtovereitani ja he ovat jatkuvasti yrittäneet päästä yksityisiin tileihini. Olen todella loukkaantunut tästä. Näyttelijänä näinä aikoina […] ei voi tehdä paljon muuta kuin tukea hyväntekeväisyystyötä ja toivottavasti hieman viihdyttää tai luoda kevyttä helpotusta. […] Kaikille niille, jotka ovat tukeneet minua ja työtäni, KIITOS. Olen sydämeni pohjasta kiitollinen.

Lähteet: Cinemablend, Twitter

Lisää luettavaa