He ovat paenneet kilpailee pohjoismaisesta elokuvapalkinnosta

J-P Valkeapään ohjaama road movie He ovat paenneet on valittu kilpailemaan pohjoismaisesta elokuvapalkinnosta Göteborgin elokuvajuhlille. Palkintosumma on miljoona Ruotsin kruunua eli yli 100.000 euroa. Kyseessä on maailman suurin elokuvapalkinto. Siitä kilpailee yhteensä kahdeksan pohjoismaista elokuvaa. Palkinto jaetaan tammi-helmikuun vaihteessa.

Aikaisempia pohjoismaisen elokuvapalkinnon voittajia ovat mm. Aku Louhimiehen Paha maa, Tomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen sekä J-P Valkeapään esikoiselokuva Muukalainen, joka palkittiin vuonna 2009.

He ovat paenneet on kiertänyt lukuisia arvostettuja festivaaleja ja se nähtiin mm. Venetsian ja Toronton elokuvajuhlien virallisessa ohjelmistossa, mikä on kotimaiselle elokuvalle hyvin poikkeuksellista. Suomen ensi-iltansa He ovat paenneet sai lokakuussa 2014 ja se julkaistaan dvd:llä 16. tammikuuta.

Elokuva on saanut erittäin positiiviset arvostelut sekä kotimaiselta että kansainväliseltä lehdistöltä, ja mm. elokuva-alan arvostetut julkaisut Hollywood Reporter ja Screen Daily antoivat sille kiittävät arviot.

He ovat paenneet on runollinen road movie kahden nuoren pakomatkasta halki kesäisen Suomen. Elokuvan on ohjannut J-P Valkeapää ja sen pääosissa nähdään nuoret Roosa Söderholm sekä Teppo Manner.

Pohjoismaisen elokuvapalkinnon ehdokkaat:
Key House Mirror (ohjaus Michael Noer)
My Skinny Sister (ohjaus Sanna Lenken)
In Your Arms (ohjaus Samanou Acheche Sahlstrøm)
Paris of the North (ohjaus Hafsteinn Gunnar Sigurðsson)
He ovat paenneet (ohjaus Jukka-Pekka Valkeapää)
Homesick (ohjaus Anne Sewitsky)
Underdog (ohjaus Ronnie Sandahl)
Women in Oversized Men’s Shirts (ohjaus Yngvild Sve Flikke)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut