Etsi
Isoäiti oli venäläinen.
Tyyli ei poistu koskaan muodista.
Kilmerin mukaan rukouksia ei tarvita.
Perinne jatkuu, ansaitusti.
Ohjaaja-käsikirjoittaja ei ole muuttanut mieltään.
The Predator on kulttimaineesta nauttivan scifileffasarjan rebootti/jatko-osa, jonka ohjaa Iron Man 3 -ohjaaja Shane Black.
Ohjaaja Paul Verhoeven taitaa yhteiskuntakritiikkinsä. Ja satiirinsa. Ja mustan huumorinsa. Ei ihme, että tästäkin klassikosta ollaan nyt tekemässä uusioversio.
Painovoima karkaa käsistä, mutta kaksi karkuteillä olevaa ihmistä voi saada sen takaisin.
Netflixin valikoimaan on lisätty vuonna 2008 ilmestynyt Slummien miljonääri.
DC Comics rakentelee hiljalleen omaa elokuvauniversumiaan. Kriitikot eivät ole hirveästi välittäneet ensimmäisistä elokuvista, mutta ehkä Wonder Woman korjaa tilanteen?
Kaikkia ei voi miellyttää, eikä siihen oikeastaan ole tarvekaan. Joskus elokuva onnistuu kuitenkin hiertämään ihmisiä melko pahasti.
Hyvän vastaanoton saaneen Breathe-elokuvan ohjannut näyttelijä tarttuu projektiin.
Tuorein Millenium-romaani kääntyy nyt elokuvaksi.