Tarantino vahvistaa lopettamishuhut: ”Kaksi elokuvaa ja se on siinä”

Ohjaaja-käsikirjoittaja ei ole muuttanut mieltään.

Quentin Tarantinon ensimmäinen elokuva Reservoir Dogs täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Ei kauaa sen jälkeen ohjaajamestari aikoo lopettaa uransa. Jo vuosia sitten hän kauhistutti fanejaan aikeillaan tehdä vain 12 elokuvaa uransa aikana. Tarantino uskoo laatuun, ei määrään.

Hollywood Reporter uutisoi, että San Diegossa vieraillut Tarantino pysyy suunnitelmassaan. Hänen seuraava käsikirjoituksensa on omien sanojensa mukaan Bonnie ja Clyde -tyylinen tarina 1930-luvun Australiassa. Tarantino toivoo jäävänsä elokuvahistoriaan. ”Toivottavasti tapa jolla määrittelen menestyksen lopettaessa urani, minua pidetään yhtenä suurimmista elokuvantekijöistä joka on koskaan elänyt. Ja vielä pidemmälle, olisin suuri taiteilija, en vaan elokuvantekijä.”

Tarantinon 10. elokuva oli länkkäri The Hateful Eight. Parhaiten hänet muistetaan elokuvista Pulp Fiction ja Kunniattomat paskiaiset.

 

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.