Etsi
Vaarallinen harjoitus, jossa kaveri on välttämätön.
Täytyykö kohta alkaa ideoimaan enemmän uusia elokuvia?
Pac-Man paljastuu pahikseksi Yksin kotona -ohjaajan komediassa.
Myös Warner Brosilta peruutus.
X-Men: The New Mutants tulee hyppäämään aivan uuteen genreen.
Bodyguard-elokuvan maineella ironisesti ratsastanut toimintakomedia uskaltaa myös olla oma itsensä.
Poistuu suoratoistopalvelusta 31. toukokuuta.
Jos hyvää ideaa tarinaksi ei keksitä, ylistetty Fargo ei mahdollisesti palaa kuvaruutuun.
Tänään nähdään televisiossa Anton Corbijnin (Control) ohjaama The American vuodelta 2010.
Tänään on mahdollisuus katsoa televisiosta yksi 1990-luvun parhaista elokuvista – ellei jopa paras.
Supersuositun sarjan toinen tuotantokausi esittelee uusia haasteita.
Watchmojo listasi Netflixin parhaat alkuperäiselokuvat.