Etsi
Kaksi eri mantereiden tunnetuinta toimintatähteä lyöttäytyvät yhteen pelastaakseen öljynjalostamon.
Foxin pitkään odotettu X-Men-spinoff on saanut loistavan päivityksen kahdesta nuoresta näyttelijättärestä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Joe.
Näyttelijä koki tulleensa kaltoin kohdelluksi.
Varsin erilainen alun perin.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Escape Plan.
Pressaksi pressan paikalle?
Kyseessä on muusikon ensimmäinen elokuvasävellyskeikka.
David Lynchin ja Mark Frostin luoma tv-sarja Twin Peaks on täällä taas. Kulttisarja jatkuu jo 21. päivä tätä kuuta uusien osien voimin.
Aiemmin neljästä Prometheus-jatko-osasta puhunut ohjaaja sanoo nyt tekevänsä ehkä yhden tai kaksi lisää.
Ei kannattane heti tuomita.
José Saramagon Toinen minä -romaaniin perustuvan elokuvan kerkeää vielä katsomaan.
Kotimainen hittipeli Angry Birds on tuotteistettu jo mitä moninaisemmin tavoin. Viime vuonna ensi-iltansa saanut Angry Birds -elokuva on yksi näistä pelin sivutuotteista.