Painovoima pilaa Kirsten Dunstin romanssin

30.1.2013 19:04

Kirsten Dunst ja Jim Sturgess esittävät fysiikan lakien riivaamia rakastavaisia elokuvassa nimeltä Upside Down.

Argentiinalaisen Juan Diego Solanasin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa kaksoisplaneetta on jakautunut kahteen painovoimakenttään ja samalla kahteen erilliseen maailmaan. Tyttö elää ylhäällä, poika elää alhaalla – ei sen kehvelimpää asetelmaa kaukosuhteeseen tarvitakaan. Mutta trailerin perusteella sopassa on vielä muutakin.

Sinä päivänä -elokuvasta tuttu Sturgess nähdään tänä vuonna myös pian teattereihin saapuvassa Pilvikartastossa. Melancholialla pöytiä putsannut Dunst puolestaan näyttelee käsikirjoittajana vaikuttaneen Hossein Aminin (Drive) tekeillä olevassa esikoisohjauksessa The Two Faces of January.

Katso Upside Downin traileri alta:

(Episodi/HM)

Lisää luettavaa