Paul Thomas Andersonin uuden elokuvan valmistuminen lähestyy – musiikista vastaa taas Radiohead-kitaristi

7.2.2014 13:12

Ohjaaja jatkaa yhteistyötä uuden hovisäveltäjänsä kanssa.

Paul Thomas Andersonin tuleva elokuva on nimeltään Inherent Vice, ja se vaikuttaa erittäin lupaavalta. Elokuva perustuu Thomas Pynchonin samannimiseen kirjaan, joka on postmodernistisesta tyylistään tunnetun kirjailijan 1970-luvulle sijoittuva, hieman kevyempi etsivätarina. Andersonin edellinen komediallinen elokuva oli vuoden 2002 Punch-Drunk Love – rakkauden värit, joten vaihto There Will Be Bloodin ja Mestarin synkistelystä tuntuu raikkaalta vedolta.

Film Music Reporterin mukaan indierock-yhtye Radioheadin kitaristi Jonny Greenwood vastaa elokuvan musiikista. Greenwood sävelsi musiikin myös Andersonin kahteen edelliseen elokuvaan.

Elokuvan pääosissa nähdään muiden muassa Joaquin Phoenix, Owen Wilson, Martin Short, Joanna Newsom ja Josh Brolin.

Inherent Vicella ei ole vielä julkaisupäivää, mutta elokuvan oletetaan ilmestyvän tänä vuonna. Elokuvan kuvaukset aloitettiin viime vuoden kesällä.

Kuvassa Phoenix elokuvassa Mestari.

Lähteet: Indiewire, Film Music Reporter

(Episodi/MH)

Lisää luettavaa