Peter Jackson myöntää hutaisseensa Hobitti-elokuvat kasaan

19.11.2015 16:49

Liian pitkiksi, muovisiksi ja tunteettomiksi syytetyt Hobitti-elokuvat ovat selvästi jääneet vaivaamaan myös ohjaaja Peter Jacksonia.

The Guardian on käynyt läpi Hobitti – Viiden armeijan taistelu -DVD:n kulissien takaiset materiaalit, joissa Jackson on hyvin rehellinen tuotannon ongelmista.

”Koska Guillermo Del Toron piti lähteä ja minä hyppäsin kelkkaan ja otin ohjat, niin emme voineet vetää kelloja taakse puoltatoista vuotta ja antaa minulle aikaa suunnitella ja valmistautua elokuvan tekoon. Se oli mahdotonta ja sen seurauksena aloin vain kuvata elokuvaa ilman, että sitä oli valmisteltu ollenkaan”, ohjaaja selittää.

”Menet vain settiin ja hutaiset sen kasaan, sinulla on valtavan monimutkaisia kohtauksia, ei kuvakäsikirjoituksia ja keksit kaiken siinä melskeessä… Koko Hobitin ajan minusta tuntui, etten ollut ajan tasalla… Fran, Philippa ja minä emme olleet saaneet käsikirjoituksia siihen malliin, että olisimme olleet tyytyväisiä, joten meillä oli kovat paineet.”

Jackson myöntää menneensä tuottajien puheille kesken trilogian viimeisen osan kuvausten ja sanoneen heille, ettei hänellä ”ole mitään hajua, mitä helvettiä teen nyt”. Tämä antoi Jacksonille aikaa miettiä elokuvan lopetusta.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa