Piinan kuvaukset olivat piinaavat myös ohjaajalle – päätähti jätti projektin, James Caan ei löytänyt roolihahmoaan

Kaikesta huolimatta, elokuva onnistui.

30.5.2021 18:01

USA Todayn haastattelussa ohjaaja Rob Reiner kertoo muistojaan muun muassa Stephen Kingin romaaniin pohjautuvan Piinan kuvauksista. Ilmenee, että kuvaukset olivat piinaa myös ohjaajalle itselleen.

Suurin este tuli eteen heti alkumetreillä. Oscar-voittaja Warren Beattyn piti näytellä elokuvan miespääroolia, kirjailija Paul Sheldonia. Beatty auttoi työstämään käsikirjoitusta useiden kuukausien ajan, kunnes Beatty jätti produktion. Se oli suuri menetys, Reiner muistelee.

”Annan Warren Beattylle kunniaa siitä, että käsiksestä tuli parempi kuin se oli. Mutta kun olimme siinä pisteessä, että olimme valmiit kuvaamaan elokuvan, Beatty oli liian hermostunut, ja lähti.”

Lopulta Piina sai uuden tähden, kun Kathy Batesin vastanäyttelijäksi tuli Kummisetä -tähti James Caan. Reiner sanoo, että Caan teki hienoa työtä, mutta roolin löytäminen vei kauemmin kuin osattiin odottaa. Kohtaus, jossa Sheldon saa kirjansa päätökseen ja sytyttää tupakan, ei sujunut kuvauksissa ongelmitta.

”Hänen täytyi vain ottaa tupakka ja sytyttää tulitikku, kuten seksin jälkeen”, Reiner sanoo. Kohtaus piti kuitenkin kuvata 10 tai 15 kertaa uudestaan, ennen kuin hän sai kohtaukseen rauhan ja oikean rytmin. Elokuvan kuvaaja Barry Sonnenfeld totesi ohjaajalle myöhemmin lounaalla, että hän voisi vielä jättäytyä projektista myös pois. ”Rob, oletko ajatellut, että tämä voisi olla sinun Vietnamisi? Nauroin niin kovaa, ja sanoin, että ei, jatkamme elokuvan kuvaamista”, Reiner muistelee.

Lisää luettavaa