”Piirsi omalla paskallaan seinään” – Kummeli-tyyppien ensitapaaminen ja muita hulluja juttuja

17.11.2015 09:00

Kummelin jäsenet muistelevat hölmöilyjään kirjassa Kummeli – Erittäin hyvin sanottu, joka ilmestyi tänä syksynä komediaryhmän 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Poimimme kirjasta 25 mielenkiintoista faktaa.

1. Heikki Silvennoinen sai kolmevuotislahjaksi punaisen lelukitaran. Ensimmäisen akustisen kitaran hän sai 13-vuotiaana. Se oli Landola-merkkinen.

2. Silvennoinen oli Timo Kahilaisen isoveljen ystävä. ”Ensimmäisen kerran kun olen nähnyt Timo Kahilaisen, se istui vaipoissa sellaisessa häkissä ja piirsi omalla paskallaan seinään. Osasi kirjoittaa silloin jo oman nimensä, ja katsoin, että lahjakas kaveri”, Silvennoinen kertoo.

3. Silvennoinen soitti kitaraa Tabula Rasassa, Mikko Alatalon Coitus Inc. -yhtyeessä, Frendzissä ja Catwalkissa, jonka solistina lauloi Heikki Vihinen. Vuonna 1987 Silvennoinen ja Mikko Kuustonen perustivat Q. Stone -yhtyeen.

4. Heikki Hela lauloi 15-vuotiaana rockabillybändissä Fred Jr. & The Holiday Makers.

5. Timo Kahilaisella ja Heikki Helalla oli 1980-luvun alussa yhtye nimeltä The Missing Link.

6. Hela lauloi myöhemmin gospel-yhtyeessä nimeltä Gospel Power, jonka kappale pääsi Levyraati-ohjelmaan.

7. Olli Keskinen oli 16-vuotias tamperelainen lukiolaispoika, kun hänen isosiskonsa meni naimisiin Heikki Silvennoisen kanssa.

8. Keskisen haaveena oli tulla elokuvaohjaajaksi. Siskonsa häissä hänellä oli lainattu videokamera kädessään, ja seuraavana päivänä hän kuvasi pelleilevää Heikki Silvennoista, joka esitti Jani-nimistä Huberin varastomiestä rillit vinossa pelkkä kerrasto päällään.

9. Vapaa-ajallaan Keskinen pyöri lankonsa mukana musiikkikeikoilla videokamera mukanaan. Silloin tällöin Silvennoinen heittäytyi pelleilemään kotikutoisiin sketseihin.

10. Keskinen koosti videokasetillisen sketsejä lahjaksi kaverilleen, joka toimi rauhanturvaajana Namibiassa. Video oli pyörinyt rauhanturvaajien nauhurissa melkein kulumiseen asti. ”Myykää tää telkkarille!”, eräs fani toivoi.

11. Kolmanneksi komediaryhmän jäseneksi pyydettiin Kahilainen, joka soitti Silvennoisen Mature and Cool -sooloalbumilla koskettimia.

 

kummeli-2

 

12. Demonauhalla ohjelman nimi oli Viirus, mutta jotain iskevämpää haettiin. Kahilaisen ehdottama Kusipäät ei kelvannut eikä myöskään Keskisen ehdotus Fuckmaster’s Channel. Keskinen uskoi ohjelmansa luotsaavan suomalaisen sketsiviihteen kohti aavaa ulappaa ja haki purjehdukseen liittyvää sanastoa. Sitä kautta löytyi sana kummeli, joka tarkoittaa puista, kivistä tai betonista merimerkkiä.

13. Kahilainen ei pitänyt Kummeli-nimestä, koska se kuulosti lastenohjelmalta.

14. Keskinen pyysi sarjan ohjaajaksi Matti Grönbergiä, joka teki musiikkiohjelmia Rockstop ja Q-klubi, jota isännöi Mikko Kuustonen. Grönberg piti Q-klubin housebändissä soittavaa Silvennoista ujona kaverina ja ihmetteli mitä tekemistä tällä on sketsiohjelman kanssa.

15. Kummeli toteutettiin poikkeuksellisella järjestelyllä, jolla koomikot tarjosivat TV2:lle lähes valmiin ohjelman avaimet käteen -periaatteella, mutta oikeudet jäivät heille.

16. Kolmesta ensimmäisestä Kummeli-jaksosta maksettiin tekijöille 165 000 markkaa. Sillä rahalla hankittiin muun muassa 27 000 markkaa maksava Macintosh II -tietokone sekä jokaiselle kolmelle kummelille oma 8000 markan hintainen Benefon-matkapuhelin.

17. Kummelista ei tullut välitöntä hittiä. Ensimmäinen jakso esitettiin kesällä 1991, eikä palautetta juuri tullut. Katsojia oli parisataatuhatta.

18. Pitkän kädenväännön jälkeen loppuvuodesta 1991 TV2 tilasi kuusi uutta jaksoa. Sopimuksessa oli kuuden lisäosan optio. Joulukuusta 1992 alkaen esitettiin 12 uutta jaksoa.

19. Ryhmä tarvitsi vielä yhden näyttelijävahvistuksen. Kahilainen muisti vanhan bändikaverinsa Heikki Helan, joka otettiin neljänneksi jäseneksi.

20. Syksyllä 1993 sarjan katsojaluku oli jo 400 000:n tietämissä. Keväällä 1994 se nousi jo 795 000:een.

21. Keskinen lähti ryhmästä vuonna 1995. Uudeksi jäseneksi liittyi Heikki Vihinen.

22. Ensimmäinen elokuva Kummeli Stories kuvattiin 27 päivässä talven, kevään ja kesän 1995 aikana. Se tuli ensi-iltaan saman vuoden syksyllä.

23. Kummeli Alivuokralainen (2008) oli ryhmän omasta mielestä epäonnistunut elokuva. ”Olemme syvästi pahoillamme ja pyydämme anteeksi kaikilta niiltä, jotka ovat elokuvan nähneet ja siitä maksaneet”, Timo Kahilainen sanoo.

24. Kummeli V -elokuvan (2014) yhtenä ajatuksena oli Panomiehen tarina. Kahilainen ja Vihinen olivat suunnitelleet Panomies-nimistä elokuvaa jo Kummeli Kultakuumeen (1997)  aikoihin. Tarinaluonnos ei kuitenkaan riittänyt kokonaisen elokuvan juoneksi, joten Kummeli V:stä päätettiin tehdä episodielokuva, jossa nivottiin neljä tarinaa yhteen.

25. Heikki Silvennoinen myöntää, että taloudellisesti Kummeli on ollut valtava asia. Hän sanoo halunneensa tulla muusikoksi ja tehneensä sitä täydellä sydämellä, mutta raha taas on tullut pelleilyllä.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa