Pirates of the Caribbean 6 yhä työn alla – mikä on Johnny Deppin esittämän Jack Sparrow’n kohtalo?

Huvipuistolaitteeseen perustuva elokuvasarja lähtee kohti uusia vaahtopäitä.

7.8.2018 02:33

Disney on pistänyt pyörät pyörimään, jotta Pirates of the Caribbean 6 saadaan väsymättömien merirosvofanien iloksi, kertoo Geeks WorldWide sivuillaan.

Sivuston mukaan Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge -elokuvan kirjoittaneet Jeff Nathanson ja Terry Rossio työstävät viidennen jatko-osan käsikirjoitusta yhdessä Ted Elliottin kanssa. Ilmeisesti suunnitelmissa on tuoda takaisin myös edellisen seikkailun ohjannut Joachim Rønning, joka hoitelisi keikan ilman aisapariaan Espen Sandbergia. Rønning ohjaa parhaillaan Disneyn Maleficent 2 -elokuvaa, jonka pääosassa nähdään jälleen Angelina Jolie.

Salazar’s Revenge ei ollut Disneylle toivotunlainen hitti, sillä aiemmin niin suosittu laiva vuosi pahemman kerran ja päätyi floppaamaan Yhdysvalloissa. Rapakon takana elokuva keräsi selvästi paremmin katsojia ja dollareita, mutta nähtäväksi jää, riittääkö elokuvasarjalle vielä kysyntää. Ja kuten GWW:ssäkin pohditaan, on Johnny Deppin osallistuminen Disneyn jättimäiseen tuotteeseen jatkossa vaakalaudalla. Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunnin potkujen jälkeen olisi yllättävää, jos Disney ei joutuisi pohtimaan väkivaltaisuuksista syytetyn Deppin jatkoa mikkihiiritalossa.

Voiko Pirates of the Caribbean jatkua ilman elokuvasarjan kasvoina toiminutta Deppiä? Se jää nähtäväksi.

Lisää luettavaa