Polanski on vapaa mies

12.7.2010 17:07
Roman Polanski on vapautettu kotiarestistaan Sveitsin viranomaisten päätöksellä. Ohjaajaa ei tulla luovuttamaan Yhdysvaltain viranomaisille.

Roman Polanski on vapautettu kotiarestistaan Sveitsin viranomaisten päätöksellä. Ohjaajaa ei tulla luovuttamaan Yhdysvaltain viranomaisille.

Yhdysvallat on vaatinut Polanskin luovuttamista, jotta ohjaajan tuomio 13-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä saataisiin täytäntöön.

Polanski pakeni vuonna 1978 Yhdysvalloista Eurooppaan päivänä, jona hänet oli tarkoitus tuomita rikoksestaan.

Sveitsin oikeusministeriön virkamiehen mukaan luovutukseen ei ryhdytä, koska on mahdollista, että erikoislaatuisessa pyynnössä on lainopillinen virhe.

Polanskin odotetaan palaavan saman tien perheensä luo Ranskaan. 76-vuotiasta ohjaajaa pidettiin ensin vangittuna ja sitten kotiarestissa viime syyskuusta lähtien.

Lisää luettavaa