Pornon ja saippuasarjojen seksikohtausten kuvaaminen on samanlaista, kertoo ex-Disney-tähti Maitland Ward

Ihan looginen vertaus.

26.5.2023 18:59

Entinen Disney-tähti ja nykyinen pornonäyttelijä Maitland Ward on kertonut urastaan tuoreessa haastattelussa. Ward väittää, että Hollywood voisi oppia yhtä ja toista pornosta.

Vuosina 1993–2000 televisiossa pyörineestä Isojen poikien leikit -sarjasta kuuluisuuteen noussut Ward kertoo pornon ja saippuaoopperoiden kuvaamisen olevan hyvin samankaltaista. Ward näytteli myös Kauniissa ja rohkeissa 167 jakson verran.

– Kuvaustyhmää ei juuri kiinnosta, kun pornoa tai saippuaoopperoiden seksikohtauksia kuvataan. Tyypit haluavat vain lounaalle. Se on heille pelkkää työtä. He ovat nähneet saman homman miljoona kertaa. Ei heitä kiinnosta, Ward kertoo.

Porno ja saippuaoopperat ovat hyvin samankaltaisia myös juoneltaan: samoja juttuja kierrätetään loputtomasti.

Ward on myös kritisoinut kovaäänisesti sitä, kuinka nuoria tyttöjä seksualisoidaan kuvauksissa. Myös hän joutui esiintymään vähissä vaatteissa tuottajien edessä Isojen poikien leikit -sarjan kuvauksissa.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa