Putin-kommenteillaan kohua herättänyt venäläisagentti on Benedict Cumberbatchin seuraava rooli

Britanniassa murhattu Aleksandr Litvinenko minisarjan aiheena.

29.10.2021 13:13

Näyttelijä Benedict Cumberbatchilla riittää kiirettä. Tähden kerrottiin mm. kesällä liittyneen Dungeons & Dragons -fantasiamaailmasta ammentavaan elokuvaan, ja yksin tänä vuonna hänet voi bongata ainakin neljästä eri leffasta. Cumberbatchin tuorein roolikiinnitys on kuitenkin tv-sarjassa.

HBO:n tuottama Londongrad-minisarja kertaa KGB-agentti Aleksandr Litvinenkon tapausta. Litvinenko kohahdutti maailmaa kommenteillaan presidentti Vladimir Putinista. Loikattuaan Britanniaan hän tutki sen salaiselle palvelulle Venäjän mafian yhteyksiä. Vuonna 2006 Litvinenko myrkytettiin radioaktiivisella poloniumilla keskellä Lontoota.

Sarja pohjautuu Alan Cowellin vuonna 2008 julkaisemaan teokseen The Terminal Spy, josta käsikirjoituksen tekee David Scarpa (mm. All the Money in the World). Hänet ja Litvinenkon roolin näyttelevä Cumberbatch on listattu myös sarjan tuottajiksi. Londongradin ohjaa Bryan Fogel.

 

Lähde: Variety

Lisää luettavaa