Raatteen tien Gay Pride meets Tarsem – Elias Koskimies teki hienon lyhytelokuvan

12.11.2012 14:25

Kettu Elokuvapalkinto jaetaan erityisen ansioituneelle kotimaiselle lyhytelokuvalle.

Toista kertaa jaettavan elokuvapalkinnon vuoden 2012 ehdokkaiksi on valittu kahdeksan kotimaista lyhytelokuvaa. Yksi kilpailuelokuvista on Elias Koskimiehen I’ve Only Just Begun, joka on jo ehtinyt herättää kansainvälistä huomiota. Televisiosarjasta Presidentin kanslia ja elokuvasta Likainen pommi tunnetun Koskimiehen elokuva on muun muassa saanut muusikko Boy Georgen ihastelemaan sitä sosiaalisessa mediassa. Marraskuussa järjestettävä New Yorkin International Film Festival Manhattan on valinnut elokuvan ohjelmistoonsa.

I’ve Only Just Begun on musiikkivideota muistuttava lyhytelokuva, joka ottaa kantaa Pussy Riotiin ja siihen, että Moskova on kieltänyt Gay Pride -kulkueet.

Visuaalisesti huikean komealta näyttävä lyhytelokuva kertoo Venuz Vulgar -nimisestä hahmosta, joka matkustaa ystävineen Pietariin. Talkootyönä tehty elokuva on kuin yhdistelmä Tarsemin elokuvien kuvastoa ja Raatteen tien maisemia. Katso elokuva kokonaisuudessaan alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa